Perustuslakivaliokunta ilmoitti odotetusti, että Sote-lakiesityksessä on suuria puutteita peruslain kansanvallan toteutumisen kannalta. Kaksi asiaa nousi esiin:
1. päättäjillä ja asukkailla ei ole riittävää mahdollisuutta vaikuttaa Soten päätöksentekoon ja
2. esitetty rahoitusmalli ei kohtele kuntia tasapuolisesti.
Nämä asiat ovat kyllä olleet esillä jo pitkään. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan kunnat, jotka olisivat joutuneet maksumiehiksi (useita miljoonia euroja lisää kuluja joka vuosi) ovat lausunnoissaan tyrmänneet kapitaatiomallin maksuperusteena. Hyötyjä olisi Uudellamaalla Helsinki, jonka kulut laskisivat 140 miljoonaa euroa vuodessa. On sanottu, että palvelunsa hyvin järjestäneet kunnat olisivat koko massa maksajia. Siitä ei voi rangaista.
Entä nyt?
Sosiaali- ja terveysvaliokunta aloitti jatkotyön. Riittääkö aika, jos ei vaihtoehtoisia malleja ole jo tehty? Annetaanko eduskunnalle ns. raamilaki eli todetaan, että uudistus tehdään, mutta isot asiat kuten toimintamalli ja rahoitus päätetään erikseen. Vai lähdetäänkö tekemään kuntayhtymämallia tai maakuntahallintomallia, jolloin tulee useampia kuin viisi sotealuetta. Yksi vaihtoehto on toki se, että valtio ottaisi hoitaakseen koko Soten. Rahoituslaki jäänee kuitenkin joka tapauksessa seuraavalle kaudelle.
Mitä tästä opimme? Mielestäni ainakin sen, että suuret uudistukset tulee alusta pitäen suunnitella parlamentaarisissa elimissä. Esim. komitea-/ toimikuntamalli on edelleen käyttökelpoinen ratkaisu. Isoissa asioissa kaikki viisaus ei asu vain hallituksessa eikä sanelu auta. Asiat täytyy valmistella siten, että eduskunnan ryhmillä on alusta asti vaikutusmahdollisuuksia. Toivottavasti ei nyt kiireellä tehdä ”sutta ja sekundaa” , jos yhteisiä malleja ei löydy. Silloin on viisainta ottaa asia uudelleen seuraavaan hallitusohjelmaan. Tärkeää on pitää mielessä, että tavoite on asiakasnäkökulmassa. Asiakasta ei enää jatkossa pompotella luukulta toiselle.