Ryhtiä Järvenpään henkilöstöpolitiikkaan

Järvenpään kaupunginvaltuusto antaa pian työnäytteen rekrytointitaidoistaan. Toivottavasti maalaisjärki voittaa huomaamaan palvelualuejohtajan valintaan liittyvät junailemiset. Ainakin se on varmaa, että asialla kikkailu ja jopa valtuutettujen pelottelu seuraamuksista ei synnytä luottamusta.

Olen seuraillut 10 vuotta Järvenpään henkilöstöpolitiikkaa läheltä, yleensä kaupunginhallituksen pöydästä. Olen koko sen ajan ihmetellyt poukkoilevaa päätöksentekoa, kummallisia poislähtöjä ja irtisanomisia monissa eri tapauksissa. Henkilöstöä on kohdeltu hyvin erikoisilla ja eriarvoisilla tavoilla.

Muutama vuosi sitten teimme isoa organisaatiouudistusta rakentamalla palvelualueita. Johtamisjärjestelmän hierarkia rakennettiin arvojärjestykseen: kaupunginjohtaja, palvelualuejohtajat, asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt. Asiakkuusjohtajatason esimiehet laitettiin hakemaan omaa työtään uudestaan psykologisten testien kautta, vaikka työnkuva ei siitä ole muuttunut. Näin saatiin yksi alan ammattilainen ulos omasta virastaan pärstäkertoimen perusteella, vaikka hän nautti luottamusta ja arvostusta esimiehenä omassa porukassa. Hänellä oli myös koulutus ja työkokemus kunnossa ja kohdillaan.

Nyt olemme perustaneet uuden palvelualueen kaupunkikehitykseen ja valitsemassa sinne uutta palvelualuejohtajaa. Olemme valitsemassa siis kaupungin toiseksi tärkeimpään virkaan henkilöä. Eiköhän tähän olisi paikallaan hakea koko valtakunnasta korkeinta mahdollista osaamista avoimen haun kautta ja samalla antaa tasapuolisesti mahdollisuus omille osaaville työntekijöille paikan hakemiseen. Hakuprosessi voisi olla samansuuntainen, mitä juuri rakensimme uutta kaupunginjohtajaa valitessamme. Mutta ei. Ihmettelen miksi ei? Olemme valitsemassa henkilöä suoraan ilman alan koulutusta ja ilman psykologisia testejä. Muita ei päästetä paikkaa hakemaan, vaikka pesti on uusi ja muuttuu. Tällä tyylillä mentäessä, miksi emme valinneet sitten omaa talousjohtajaa suoraan kaupunginjohtajaksi?

Missä tässä näkyy johdonmukaisuutta? Missä näkyy henkilöstön tasapuolista kohtelua? Ei missään. Täytyy jatkossa toivoa, että tulevaisuudessa uuden kaupunginjohtajan tulo tuo tullessaan ryhtiä ja johdonmukaisuutta Järvenpään kaupungin henkilöstöpolitiikkaan. Ainut toivo tässä vielä on siinä, että kaupunginvaltuusto huomaa seuraavassa kokouksessaan taustapelaamiset ja äänestää tällaista suhmurointia vastaan.
 
Tarja Edry
Järvenpään Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen
 

Jätä kommentti